keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ohjasajo


19.2.2013

Ensin kipitin pihatolle napsimaan pojista kuvia. Juoksivat hyvin kun pyysin. (Laitan kuvia toiseen postaukseen.) Juoksen jälkeen Ossi antoi kiltisti pujottaa riimun päähänsä ja kipsutti perässäni talliin. Uuwe sen sijaan ei ymmärtänyt miksi joutui jäämään yksin ulos. Se jäi hämmentyneenä tuijottamaan portille.

Tallissa harjasin Ossin ja putsasin sen kaviot. Poika nosteli ihanan kiltisti koivet! <3
Sen jälkeen laitoin valjaat ponin päälle ja suuntasin pihalle. Kävelin sen vieressä toinen käsi sen kaulan yli toisella puolella ja pidin siis molemmista ohjista kiinni. Käänsin ohjasta aina kun käännyin jonnekkin. Ohjien päät olin taittanut selän päälle häntäremmin alle.

Jonkin aikaa noin tehtyäni otin ohjat pitkiksi ja kokeilin ihan oikeasti ohjasajaa. Auratulla pihalla poni toimi ihan kuin olisi ollut ohjasajossa aiemminkin! Vähänkö olin ylpeä! Talon taakse menevällä polulla ajattelin sen menevän myös hienosti. Suuntia vain yksi, eteenpäin. Poni kuitenkaan ei halunnut polulle, vaan loikkasi umpihankeen. Palattiin siis takaisin auratulle alueelle.

Ihana poni, kyllä tällä meri jo sitten loppukesästä pääsee starttaamaan! ;)

Ossi ja Uuwe söpöilee <3
Valjaissa
Hehehehee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti